Lapsella on oma näkemys - kunnioita sitä
20.10.2014
”Sopimusvaltiot takaavat lapselle, joka kykenee muodostamaan omat näkemyksensä, oikeuden vapaasti ilmaista nämä näkemyksensä kaikissa lasta koskevissa asioissa. Lapsen näkemykset on otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti.
Tämän toteuttamiseksi lapselle on annettava erityisesti mahdollisuus tulla kuulluksi häntä koskevissa oikeudellisissa ja hallinnollisissa toimissa joko suoraan tai edustajan tai asianomaisen toimielimen välityksellä kansallisen lainsäädännön menettelytapojen mukaisesti.”
Johanna muistutti, että lapsen oikeuksien sopimuksella on Suomessakin sama sitovuus kuin kansallisella lainsäädännöllä. YK:n vammaissopimuksellahan sitä ei ole, koska maamme ei ole sitä vielä ratifioinut.
Perusoletuksena, että
lapsella on oma näkemys
Milloin esimerkiksi kehitysvammainen lapsi sitten pystyy muodostamaan näkemyksen jostakin asiasta?
YK on esittänyt kyseiseen sopimuskohtaan lisäselvityksen, jonka mukaan aikuisten oletettava, että lapsi pystyy muodostamaan oman näkemyksensä ja ilmaisemaan niitä.
- Jo vauva tietää, onko nälkä vai ei, ja pystyy ilmaisemaan sen.
Ensin etenkin vammaisten lasten pitää Johannan mielestä liian usein osoittaa kyvykkyytensä.
- On tunnustettava muutkin kuin kielelliset ilmaisutavat.
Suora kysyminen on harvoin hyvä keino lapsen kanssa kommunikoinnissa. Parempi on toiminnallinen tapa – vaikkapa mennä lapsen kanssa jonnekin ja katsoa vaikutelmia.
Lähtökohdaksi otettava
lapsen tavoitteet
Johanna muistutti, ettei aikuisen ei tarvitse antaa lapselle kaikkea, mitä tämä haluaa. Tärkeintä on kuulla lapset näkemyksiä ja ottaa ne huomioon.
Ammattilaisten tehtäväksi hän määritteli lapsen kuuntelun erityisesti silloin, jos se on vanhemmille vaikeaa. – Jos lapsi ja vanhempi ovat eri mieltä, ammattilaisen on nostettava lapsen näkemystä keskusteluun.
Onnistumisen salaisuus esimerkiksi toimintaterapiassa tai erityisopetuksessa on usein se, että lähdetään lapsen tavoitteista.
Vanhemmilla oikeus
iloita lapsestaan
Johanna Ollin otsikkona KKK-illassa oli Lapsen oikeudet, lapsista voimaa. Alustuksensa loppupuolella hän keskittyikin vanhempien oikeuteen iloita lapsestaan, myös erityislapsesta, ja siteerasi piispa Irja Askolaa:
”Lapsella on oikeus kokea ainakin kerran päivässä, että hänestä on iloa aikuiselle.”
Jos joku tai jokin on riistänyt vanhemmilta ilon lapsesta, sen voi saada takaisin, Johanna kannusti. Ammattilaiset ovat joskus vieneet vanhemmilta ilon heti lapsen syntyessä, kun ovat nähneet syntymähetkellä vain vamman, eivät lasta.
Näetkö ongelmia vai
mahdollisuuksia?
Vanhempien kokemaan iloon vaikuttavat Johannan mukaan seuraavat kolme tekijää:
- Miten puhumme ja kirjoitamme lapsesta?
- Miten puhumme lapselle?
- Miten kuuntelemme lasta?
Esimerkiksi Kelaan on vielä kirjoitettava ongelmista, Johanna sanoi. Hän viittasi Tanja Vehkakosken lisensiaattityöhön Vammainen lapsi ammattilaisten asiakirjoissa. Sen mukaan ammattilaiset kirjoittavat lapsesta usein joko ongelman lähteenä tai toimenpiteen kohteena, harvemmin subjektina, jolloin korostettaisiin lapsen kehitysmahdollisuuksia ja tunnistettaisiin, että ongelmat voi aiheuttaa myös lapsen ympäristö.
Vanhemmille Johanna ehdotti ilovihkoa tai –kansiota, johon pitää kirjata vähintään yksi ilonaihe joka päivä.
- Lapsen kuuntelu voimauttaa sekä lasta että aikuista. Lapset ovat ilon mestareita. Arki on hektistä. Silti vanhemman kannattaisi päivittäin irtautua hetkeksi aikuisen velvollisuuksista ja keskittyä nauttimaan yhdessäolosta lapsen kanssa.
Johanna suositteli vanhemmille huomioivan yhdessäolon mallia, johon voi tutustua Kehitysvammaliiton Papunet-palvelussa. Hyviä menetelmiä lapsen kuunteluun ovat myös sadutus, josta voi lukea lisää esimerkiksi Lapset kertovat ja toimivat ry:n sivulta, ja voimauttava valokuvaus, josta kerrotaan Tukiliiton Vaikuttava vertaistoiminta -projektin verkkosivuille.
Lastensairaanhoitaja ei
löytynyt valmiita kirjoja
Johanna Olli valmistelee väitöskirjaa Turun yliopistossa. Sysäyksen tutkimustyölle antoi aikanaan se, ettei vastavalmistunut lastensairaanhoitaja löytänyt kirjoja siitä, miten hoitotyötä pitää tehdä.
- Ajattelin, että kai se kirja pitää itse kirjoittaa, ja ryhdyin opiskelemaan terveystieteen maisteriksi. Gradu tuntui kuitenkin vain pieneltä raapaisulta, joten lähdin seuraavaksi tekemään väitöskirjaa. Sen aiheena on vammaisen lapsen osallisuutta tukeva hoitotyön malli.
- Vammaiset lapset saavat sairaalassa lääkäreiltä diagnoosit. Sairaanhoitaja voisi mielestäni olla se, joka kuuntelee lasta. Hän voisi katsoa kokonaisuutta ja olla välittäjänä.
Johanna Ollilla oli KKK-illassa viitisentoista innokasta kuulijaa. Mukana oli tuttuun tapaan kehitysvammaisten omaisia mutta ilahduttavasti myös erityislastentarhanopettajia. Useamminkin voisivat omaiset ja ammattilaiset kohdata vaikkapa asiantuntijaluennolla.
Keskustelu polveili välillä kuulijoiden kokemuksissa. Oivalluksia selvästi syntyi.
Johannan kirjoituksia
Lapsen näkemystä pitää kunnioittaa, tutkija Johanna Olli korosti lokakuun KKK-tapaamisessa Hän vetosi YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen ja sen artiklaan 12: